Blogi

Internesia - kunpa muistaisin mistä sen löysin

Helsingin Pika-Apu Oy / Ajotilausjärjestelmä

Case: Ajotilausjärjestelmä, Helsingin Pika-Apu Oy

Helsingin Pika-Apu Oy aloitti toimintansa vuonna 2007. Toiminnan alussa ajotilaukset (lähtevät paketit) jätettiin noutopisteeseen (lähettipöytä), josta ne sitten noudettiin ja vietiin kohteisiin. Jos asiakas halusi jotain noudettavan, hän jätti lähettipöydälle ‘noutolapun’. Kaikki tilaukset kirjattiin paperille tulostettuun taulukkoon, josta sitten laskettiin kuun lopussa asiakkaalle lasku.

“Alkuun tämä oli ihan toimiva ratkaisu, mutta kun kiireet ja tilausten määrä alkoivat lisääntymään oli keksittävä parempi ratkaisu. Tämä ei ollut kovin tehokas tapa toimia, varsinkin kun tilaajia rupesi olemaan enemmän ja ajajia myös. Kaupallisia järjestelmiä oli tarjolla vuokralle, mutta niissä oli jotain liikaa tai liian vähän, vääränlainen näkymä ja usein ne vaativat kalliita erikoislaitteita toimiakseen ja saattoivat muuttua kesken ajon päivityksen johdosta, joten tällaisiin päätettiin olla sitoutumatta.” kertoo Tom Lundell Helsingin Pika-Apu Oy:sta.

Järjestelmän haluttiin myös olevan asiakkaille helppo käyttää, joten oman ajotilausjärjestelmän toteutus tuli Helsingin Pika-Apu Oy:lle ajankohtaiseksi. Järjestelmän tuli olla kevyt, helppokäyttöinen, nopea, mahdollisimman informatiivinen, reaaliaikainen ja helppotajuinen. Sen piti toimia mahdollisimman vähillä liikkuvilla osilla ja valinnoilla, siitä tuli selvitä tilauksien tila yhdellä vilkaisulla ja sen tuli toimia lähes kaikilla laitteilla. Alusta asti tarkoituksena oli kehittää järjestelmää eteenpäin ja näin on myös tehty. Internesia on toteuttanut ja edelleen kehittänyt Helsingin Pika-Apu Oy:n ajotilausjärjestelmää vuodesta 2009 alkaen. Järjestelmään on tehty vuosittain uusia ominaisuuksia.

Ajotilausjärjestelmä on toteutettu PHP-kielellä käyttäen MySQL-tietokantaa. Joitakin ominaisuuksia on toteutettu myös JavaScriptillä ja AJAXilla. Ajotilausjärjestelmä on monipuolinen järjestelmä, joka sisältää monta eri näkymää käyttäjätason mukaan. Myös ominaisuudet muokkautuvat sen mukaan onko käyttäjänä esimerkiksi asiakas vai ajojärjestelijä. Järjestelmässä voi muun muassa jättää tilauksen, seurata tilauksen etenemistä, tarkastella ajolistoja, raportteja ja lokeja. Järjestelmästä löytyy lisäksi oma osio ylläpidolle, osoitetietokanta sekä viesti-ikkuna. PDA-laitteille on myös optimoitu oma näkymä. Järjestelmä on myös integroitu Helsingin Pika-Apu Oy:n kotisivujen kanssa, joka mahdollistaa yksittäisen tilauksen jättämisen kotisivujen lomakkeen kautta.

Helsingin Pika-Apu Oy:n asiakkaat ja kuljettajat ovat olleet järjestelmään erittäin tyytyväisiä.

“Tällä hetkellä automaattinen ajolistojen täyttö on välttämätön ja helpottaa ajajien työtä aivan mahtavasti. Nykyään tilauksesta lopulliseen toimitukseen voi olla suoritusaikaa alle tunti ruuhkaisella pääkaupunkiseudulla ja tilauksen toimitusosoite tai vastaanottaja saattaa vielä tuossa välissä muuttua, joten myös asiakkaan ja kuljettajien välistä viesti-ikkunaa käytetään ahkerasti. Yhteistyö Mari Rajaniemen kanssa on ollut täysin saumatonta ja kaikki halutut lisäykset ja muutokset ovat aina onnistuneet täydellisesti ja nopealla aikataululla, kiitos tästä Marille.” Tom sanoo.

(Sivulla on vierailtu 96 kertaa, 1 vierailua tänään)
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Julkaisija

Mari Rajaniemi

Mari on Internesian perustaja, joka on erikoistunut responsiivisten web-pohjaisten järjestelmien suunnitteluun ja toteutukseen. Hänen erityisosaamistaan ovat myös sisältömarkkinointi ja PHP- ja tietokantaohjelmointi.

Yksi kommentti “Case: Ajotilausjärjestelmä, Helsingin Pika-Apu Oy”

  1. Hieno bloggaus pitkästä HPA-yhteistyöstä ja käyttäjäystävällisyydestä. Logistiikkona mieltäni erityisesti lämmitti että toimittu pitkäjänteisesti logistiikan yrityksen kanssa ja varmasti vaatinut ketteryyttä reagoida muutoksiin. Jutusta paistaa läpi mielestäni myös hyvin keskinäinen luottamus ja molemminpuolinen tyytyväisyys. Bravo!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *