Kennel Snowmist kasvattaa ihanan valkoisia samojedinkoiria Pohjois-Suomessa, Raahessa. Kasvatusta on ollut jo vuodesta 1992 lähtien. Internesia päivitti Snowmistin sivut uudella sisällönhallintajärjestelmällä ja ulkoasulla. Ulkoasu löytyi WordPressin teemapankista ja sen on toteuttanut Shaped Pixels. Jouduin olemaan teeman tukeen yhteydessä muutamaan otteeseen sivujen toteutuksen aikana ja sain heiltä nopeasti erinomaista palvelua. Tämän teeman tuki oli aidosti kiinnostunut asiakkaansa ongelmista ja teemojensa kehittämisestä.
Aiemmat verkkosivuni oli tehty sisällönhallintajärjestelmällä, jonka versio oli vanhentunut ja järjestelmän päivittäminen ajantasalle vaikutti haastavalta. Sivusto oli jo kuusi vuotta vanha ja kaipasi uudistusta mm. mobiilikäyttäjien lisääntyessä.
Riitta Tuomaala
Riitta on tehnyt Internesian kanssa yhteistyötä jo aiemmin erään yhdistyksen kautta.
Kokemukseni yhdistystoiminnan tiimoilta on osoittanut, että Internesian Mari on pätevä ja yhteistyökyinen henkilö auttamaan sivujeni uudistamisessa. Mari on erinomainen tietopankki ja vastaa moninaisiin kysymyksiini ja ihmetyksiini nopeasti ja asiantuntevasti.
Riitta Tuomaala
Riitta lisäsi sisällön sivuilleen itse opittuaan nopeasti pikaopastuksella WordPressin käytön. WordPress on sisällönhallintajärjestelmänä niin helppokäyttöinen, että sen toiminnot on nopea omaksua, varsinkin jos on aiemmin tehnyt päivityksiä nettisivuille esimerkiksi jollain toisella sisällönhallintajärjestelmällä. Lisäämällä sisällön sivuille itse Riitta pystyi myös säästämään sivujen toteutuksen kustannuksissa, kun sisällön syötöstä ei tullut kuluja.
Marin suosituksesta päädyin tekemään sivut WordPressillä. Valitsin sivuille responsiivisen teeman, jotta sivusto toimii asianmukaisesti myös mobiililaitteilla ja tableteilla. WordPress oli minulle ennestään tuntematon, mutta opastuksen jälkeen siihen pääsi hyvin sisälle. Järjestelmä on monipuolinen ja helppokäyttöinen. Täytyy todeta, että verkkosivujen tekeminen on taas kuudessa vuodessa mennyt harppauksen eteenpäin.
Riitta Tuomaala