Yksi yleisimmistä verkkosivuihin liittyvistä pähkäilyistä koskee sitä, riittääkö pelkkä sivujen päivitys vai täytyykö rakentaa kokonaan uusi sivusto?
Yleensä muutostarve tulee esiin arjessa, kun esimerkiksi yrityksen palveluvalikoima laajenee, sivustolle alkaa kertyä vanhentunutta tietoa tai sen sisältö ei muuten ole enää ajan tasalla.
Nämä mietteet tulivat ajankohtaiseksi Matti Ihalaisen perustaman Etelä-Suomen Hälytintekniikan kohdalla siinä vaiheessa, kun edelliset nettisivut olivat olleet toiminnassa noin kuusi vuotta.
Päädyimme sivujen kokonaisvaltaiseen uudistukseen, koska vanhan sivuston ulkonäkö ja sisältö eivät enää täyttäneet yrityksen nykyisiä tarpeita.
Aina pelkkä päivitys ei riitä
Sivuston uudistamisen tarve kehittyy vähitellen ja se on ajankohtaista yleensä noin 3-5 vuoden välein. Käytännössä tämä näkyy yrityksen arjessa esimerkiksi niin, että sivuston sisältö tuntuu vanhentuneelta eikä se enää tue myyntiä tai tuo yhteydenottoja samaan tapaan kuin ennen.
Usein asiakkaani ovat miettineet ja kaivanneet sivuston uudistamista jo pidempään ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
”Tavoitteena oli uudistaa vanhentuneen sivustomme koko ilme tämän päivän vaatimusten mukaiseksi. Uudessa versiossa sisältöjä on selkeytetty ja palvelut tuotu paremmin esiin tukemaan yrityksen myyntiä ja näkyvyyttä.”, Matti kertoo.
Sivujen uudistaminen muistuttaa päivitysten merkityksestä
Paljon nettisivuja toteuttaneena olen huomannut yhden sivujen uudistamisessa toistuvan ilmiön. Päivityksen tarve laajentuu suunniteltua suuremmaksi. Tämä tapahtuu erityisesti silloin, kun edellisestä uudistuksesta on kulunut aikaa, liiketoiminta on muuttunut tai sivusto ei muuten enää tunnu omalta.
Etelä-Suomen Hälytintekniikan uusien sivujen tavoitteena oli muun muassa madaltaa asiakkaan kynnystä ottaa yritykseen yhteyttä.
Usein sivujen uudistamisen yhteydessä myös niiden päivittämisen merkitys konkretisoituu ja yrittäjän ajatusmaailma saa tuuletusta. Sivuston ajan tasalla pitäminen ei näyttäydy enää kertaluontoisena projektina vaan osana jatkuvasti kehittyvää liiketoimintaa.
”Projekti on onnistunut sataprosenttisesti, kiitos Marille. Jatkossa päivitämme sivustoamme tiheämmin.”, Matti jakaa projektin aikana saamansa oivalluksen.
Ajantasainen nettisivusto tavoittaa asiakkaasi
Sivujen muokkaaminen tai uudistaminen voi tulla ajankohtaiseksi myös silloin, kun yrityksesi tarvitsee lisätoimintoja nettisivuilleen.
Tässä projektissa sivuille toteutettiin niin sanottu sisäänheittotuote eli turvajärjestelmän kartoitus, jonka asiakas voi tilata suoraan verkkosivujen kautta.
Näin sivusto ei ole enää pelkkä digitaalinen käyntikortti vaan aktiivinen osa asiakashankintaa. Yleensä yrittäjät saavat sivujensa uusimisen jälkeen kannustavaa palautetta ja kiitosta.
”Uudet sivut ovat saaneet erittäin positiivisen vastaanoton. Uusia kontakteja on tullut sivuston uusimisen jälkeen päivittäin.”, Matti kuvailee uudistuksen vaikutuksia.
Kaikki verkkosivuihin liittyvä yhdestä paikasta
Kuten olen aiemmissa blogeissani maininnut, monille asiakkailleni materiaalien tuottaminen verkkosivuille on tuntunut haastavalta.
Tässä projektissa sain hyödyntää kahden vuosikymmenen aikana tullutta näkemystäni nettisivuista vastaamalla ulkoasun uudistuksen lisäksi SEO-tutkimuksista sekä sivujen tekstisisältöjen suunnittelusta ja toteutuksesta.
”Oli todella onnistunut ja kannattava projekti. Olemme erittäin tyytyväisiä uuteen sivustoomme. Kiireisen yritysarjen keskellä ja oman osaamisen puuttuessa suosittelen ulkoistamaan kokonaisuuden ammattilaiselle.”, Matti kiteyttää.
Nettisivuprojekti palkitsee tekijänsä
Sivuston valmistuminen ei ole päätepiste vaan uuden alku. Jatkossa autan sinua arvioimaan, milloin sivuston päivitys riittää ja koska on aika toteuttaa laajempi uudistus.
Voit myös halutessasi ulkoistaa sivujen päivityksen kokonaan minulle. Tavoitteenani on toimia pitkäaikaisena luottokumppanina, joka tukee sivuston kehittämistä myös jatkossa.
”Olemme luottaneet Internesian Marin luovaan osaamiseen jo vuosien ajan, joten näin ollen tekijän valinta oli helppo. Marin kanssa oli selkeää työstää sisältö ja kokonaisuus. Suosittelen Internesian palveluita kaikille pk-yrityksille, ja johan alkaa kontakteja tulemaan.”, Matti summaa.
Vastaako verkkosivujesi nykytila tätä aikaa?
Milloin viimeksi katsoit sivujasi kriittisesti asiakkaasi näkökulmasta? Ovatko sisällöt ajan tasalla, löytyvätkö olennaisimmat tiedot vaivattomasti ja edustavatko sivusi tämän päivän osaamistasi sekä yrityksesi palveluita?
Voit tarkistaa tilanteen tekemällä Toimivatko verkkosivusi niin kuin niiden pitää -testin. Sen avulla näet nopeasti, toimivatko sivusi yrityksesi myynnin tukena.