Blogi

Internesia - kunpa muistaisin mistä sen löysin

Case: Kultakiila Oy

Kultakiila on kultasepänpaja ja -myymälä, joka on ollut Lahdessa Puistokadulla jo 52 vuoden ajan. Myymälässä on myynnissä Kultakiilan oman malliston tuotteita sekä muiden pienten suomalaisten pajojen tuotteita. Lisäksi pajalla korjataan koruja, suunnitellaan ja valmistetaan uniikkikoruja ja sekä tehdään niin käsikaiverruksia kuin koneellisiakin kaiverrustöitä.

Kesällä 2018 toteutin Kultakiilalle uudet nettisivut ja verkkokaupan. Alustaksi valittiin yhdessä WordPress ja siihen WooCommerce-verkkokauppalisäosa. Uusien sivujen tarkoituksena on esitellä Kultakiilan toimintaa, palveluita sekä tuotteita. Lisäksi Kultakiila halusi avata verkkokaupan, josta asiakkaat pääsevät tutkimaan ja hankkimaan Kultakiilan oman malliston tuotteita.

Kultakiilan yrittäjä Laura Tennberg otti minuun ensin yhteyttä keväällä sähköpostitse. Kyselin häneltä toiveita ja tarpeita sivujen suhteen, ja tämän jälkeen pystyin lähettämään hänelle tarjoukseni. Kun asumme molemmat samassa kaupungissa, päätimme tavata kahvittelun merkeissä ja samalla kävimme tarjoustani läpi. Sivujen ja verkkokaupan toteutuksen sovimme alkavaksi kesällä, koska se sopi molempien aikatauluihin. Laura halusi itse syöttää sisältöä sivuille, joten minun tehtäväkseni jäi sivuston pohjan rakentaminen ja verkkokaupan konfigurointi.

“Toteutus sujui todella joustavasti, vaikka omat työt veivät välillä paljonkin aikaa nettisivuprojektilta. Mutta aina, kun sain oman osuuteni valmiiksi tuli toivomani muutokset, vastaukset kysymyksiin ja tiedot seuraavista vaiheista todella nopeasti ja ymmärrettävällä kielellä tietokoneummikolle.”

Miksi Kultakiila sitten valitsi sivujen toteuttajaksi juuri yritykseni Internesian?

“Vaikeinta oli kaikista mahdollisista tekijöistä ja tarjouksista seuloa minun tarpeisiini sopiva palvelu ja tekijä! Internesian tarjous tuntui sopivalta tarpeisiini ja tärkeänä pointtina se, että tekijä oli lähistöltä. Nyt kävi onni, kun vielä toimitaan samassa kaupungissa, mutta olin alustavasti toivonut, että tekijä olisi sellaisen välimatkan päässä, että olisi mahdollista järjestää tapaaminen kasvokkain. Minulle oli tärkeää päästä tapaamaan ja vaihtamaan ajatuksia ennen lopullista valintaa. Halusin tämän siksi, että voisin varmistella, että tekijä ymmärtää toiveitani mahdollisimman hyvin.” kertoo Kultakiilan Laura Tennberg.

Kultakiilan sivut ovat nyt olleet käytössä jo muutaman kuukauden. Laura on muun muassa mainostanut sivujaan omilla Facebook-sivuillaan. Onko Lauralla suunnitelmia sivujen suhteen tulevaisuudessa?

“Vielä ei isompia visioita ole. Haluan ensin hieman seurailla miten sivut toimivat ja mihin suuntaan ne luonnollisesti lähtevät. Kehittämistä lähdetään varmasti toteuttamaan tulevan vuoden aikana, kun ajatus selkiytyy.” kertoo Laura.

Mitä mieltä Laura on koko kotisivu- ja verkkokauppaprojektista?

“Olen tosi tyytyväinen niin prosessiin kuin lopputulokseen – Kiitos!”

Tutustu Kultakiilan kotisivuihin ja verkkokauppaan

(Sivulla on vierailtu 53 kertaa, 1 vierailua tänään)
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Julkaisija

Mari Rajaniemi

Mari on Internesian perustaja, joka on erikoistunut responsiivisten web-pohjaisten järjestelmien suunnitteluun ja toteutukseen. Hänen erityisosaamistaan ovat myös sisältömarkkinointi ja PHP- ja tietokantaohjelmointi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *